lauantai 16. kesäkuuta 2012

Terveiset Tallinnasta!

Olin pari päivää lähinnä ostosmatkalla Tallinnassa. Sää oli yhtä kesäinen kuin meilläkin tällä hetkellä. Euroon liittyminen näkyi tavaroiden hinnoissa: säästämismielessä ei sinne kannata lähteä niin kuin joskus aiemmin. Mutta eihän se hinta aina ole pääasia, jos löytää jotain mieluista. Ja tulee muistaa, että Tallinna on muutakin kuin kauppapaikka. Siellä on koko Euroopan mittapuussakin ainutlaatuinen Vanhakaupunki historiallisine nätävyyksineen ja kulttuuria eri muodoissaan.

Kortteilubuumi ei ole nähtävästi ehtinyt vielä sinne - mikä on mielestäni kummallista, kun virolaiset ovat tunnetusti käsityöihmisiä. Ilmeisesti nuoriso elää kuitenkin siellä vielä "vapautuneen uuden kulutusjuhlan" tunnelmissa eikä mikään perinteinen heitä kiinnostane. Kävin monessakin kirjakaupassa, pienissä ja isoissa, mutta missään ei näyttänyt olevan askartelutarvikkeita, erikoisliikkeistä puhumattakaan. Pitsejä löysin kangaskaupoista ja niitä onkin nyt pitkäksi aikaa varastossa. Viru-keskuksessa on tyylikäs, viihtyisä kirjakauppa kahdessa kerroksessa.  Niiden yhteydessä on kahviot nauttia kuppi kahvia shoppailuruljanssin päätteeksi. Ostin sieltä eestiläisen graafikon Jaan Saaren grafiikkaa esittelevän kirjan, jossa hän kuvaa Tallinan Vanhaa kaupunkia. Jaan Saar on suunnitellut mm. yli 50 Viron postimerkkiä, tehnyt yli 100 postikorttia sekä suunnitellut kalentereita ja muita painotuotteita.
Vanhaa kaupunkia kuvaavaa grafiikkaa hän on ensin piirtänyt mustavalkoisena ja sen jälkeen käyttänyt niissä tekniikka, millä lisännyt värisävyjä, mutta tehnyt sen käyttämällä  mahdollisimman vähän digitaalista tekniikkaa.  Yhden kohteen kuvan piirtämisessä on mennyt kuukausi ja sen jälkeen värisävyjen lisääminen vienyt oman aikansa. Näin samasta kuvasta on aina kaksi eri toteutusta. Piirrokset ovat vuosilta 1999-2006.

Skannasin kirjasta erään kohteen hänen Vanhan kaupungin taiteestaan: St. Catherine's passage (piirros vuodelta 2006). Kannattaa katsoa kuvia light-boxissa, että taidokas työ tulee esille.

2 kommenttia:

  1. Ihania kortteja tuossa ylhäällä Arjan haasteeseen ! Kävitkö Karnaluxissa Tallinnassa ? Minä kävin siellä tällä viikolla ja se on kyllä askartelijan ja käsityöihmisten paratiisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista. En todellakaan ole löytänyt "paratiisia", kerro navigointiohjeet;)

      Poista

Thank you for the time you take to leave the comment.
Kiitos ajastasi, jonka käytät kommentin jättämiseen.