keskiviikko 23. toukokuuta 2012

Tällä viikolla Pajan Art #124 -haasteessa tulee käyttää itselle mieluista leimakuvaa.
Perhospoika 1/2

Perhospoika 2/2
Käytin näissä ATC-korteissani perhosfiguuria ja pojan päätä, jotka ovat ensimmäisiä ostamiani ja niillä olen harjoitellut maskin avulla leimausta. Muut elementit ovat uudempia ja käytän niitä yleensä vain "täytteenä".  Kokeilin pitkästä aikaa liituväreillä l. chalkseilla pohjan tekemistä. Sillä saa Perhospoika 1/2:n mukaista pohjaa. Kuvat on leimattu Distress inkeillä. Perhospoika 2/2:n pohjan tein vertailun vuoksi Distress inkeillä ja kaikki leimaukset  mustalla vesiliukoisella Versacraftilla. Testaankin tässä, kummasta pidetään enemmän ;) Tietysti olisin voinut tehdä vahvempia sävyjä myös Distress inkeillä, mutta tuli nyt näin vaaleat.

5 kommenttia:

  1. Kyllä tuo 1. on minusta makeempi-vaan kauniita ovat molemmat. Ihana leimasin.

    VastaaPoista
  2. Kauniita ovat molemmat ja tuo pohjanpää on ihastuttava.
    Kiitos osallistumisesta haasteeseen.

    VastaaPoista
  3. Mukavaa on lukea, miten kortit on tehty. Tästä voi oppia itsekin. Liituvärejä en ole kokeillut koskaan enkä niitä edes omista. Ehkä pitäisi hankkia :) Hienoista korteista suosikkini on alimmainen eli Perhospoika 2.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista Manumiina:) Liituväreillä saa todella hienoja pohjia (minua taitavammat) ja niillä voi värittää myös leimakuvia. Kuten huomaat niin Distress Ink-leimavärillä tulee levempää leimausjälkeä, Versacrafilla "terävämpää" ja kapeampaa.

      Poista

Thank you for the time you take to leave the comment.
Kiitos ajastasi, jonka käytät kommentin jättämiseen.