sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Televisio-ohjelmat/TV programmes

on teemana Askartelupajan haasteessa # 19/ The theme of challenge #19

 
Mieleeni on jäänyt erityisesti tämä elokuva, jonka suomennettu nimi on Elsa vapaana syntynyt
(Born Free)
Romaani Elsa -leijonasta ja sitä kasvattaneesta Adamsonin pariskunnasta Joy Adamsonin kirjoittamana ilmestyi vuonna 1960
 ja siitä tehty elokuva valmistui 1966.
Filmi saavutti suuren suosion, ja tv-yhtiöt ostivat kopioita esitettäviksi myös tv-kanavilla. Muistaakseni se esitettiin Suomen televisiossa
1970-luvun puolivälissä.
Filmi perustuu tositapahtumiin Keniassa. Tarina kertoo äidittömän Elsa-leijonan kasvusta pienestä poikasesta suureksi leijonaksi.
Tässä Afrikan mahtavissa maisemissa kuvatussa villieläimen ja ihmisen
välisestä ystävyydesstä kertovassa tarinassa Adamsonit kasvattavat villieläintä kotonaan kunnes joutuvat päästämään sen vapauteen leijonien omaan ympäristöön.
Kesyn naarasleijonan tottuminen villiin luontoon ei käy ihan kitkatta, koska Elsa on tottunut ihmisen läheisyyteen ja ruokintaan. Rakkaus kuitenkin tekee tehtävänsä ja Elsakin sopeutuu villieläimen elämään.
 
Elokuva ja sen jälkeen lisääntynyt luonto-ohjelmien tuotanto muutti ihmisien käsitysiä villieläimistä.
Ennen pelätyt villieläimet käsitettiin nyt persoonallisina eläiminä,
joiden  erityispiirteistä ja elintavoista haluttiin tietää lisää.
Myös kiinnostus luonnonsuojeluun kasvoi.
Olen löytänyt googlaamalla erikseen taustan ja leijonat, tehnyt niistä yhden kuvan ja lisännyt tekstin ja kehyksen kuvankäsittelyohjelmassani.
Kuva alkuperäisen filmin julisteesta vuodelta 1966/
Poster from the original film in 1966.
 
Born free is the British drama film written by
Jo Adams. George and Joy Adams worked in Kenya, and the story is about
how they raised Elsa the Lioness, an orphaned
lion cub, to adulthood,
and released her into the wilderness of Kenya.
The film was presented on tv-channels, too, and it changed attitudes to wildanimals, and the interest of nature conservation grew.
 
I've googled background image and lions image, made them one picture, added text and frame in PSE.

2 kommenttia:

  1. Olen lukenyt kirjan, mutta en ole ehkä elokuvaa nähnyt.En ainakaan muista.
    Hieno digeily tarinasta.
    Kiitos osallistumisesta haasteeseen.

    VastaaPoista
  2. Elsan tarinan kylläkin tiedän, mutta mitään muistikuva ei ole siitä, olenko nähnyt filmin aikoinaan televisiossa.

    VastaaPoista

Thank you for the time you take to leave the comment.
Kiitos ajastasi, jonka käytät kommentin jättämiseen.